Palkitut

Wuoksen Agility Urheilijat ry haluaa kannustaa ja muistaa jäseniään. Tämän vuoksi seura jakaa vuosittain erilaisia kiertopalkintoja ja palkitsee kisamenestyksen perusteella koirakoita eri taso- ja säkäluokista.

Kiertopalkinnot

Käytössä olevat kiertopalkinnot jaetaan vuosittain seuran järjestämissä pikkujouluissa.

Willikoiranpytty

Willikoiran pytty annetaan henkilölle, joka on pyyteettömästi tehnyt seuran eteen töitä. Hän on kantanut seuran nimeä positiivisella ja hyvällä tavalla niin kisoissa kuin muuallakin. Pytyn saaja on iloinen, auttavainen ja jaksaa yrittää, vaikka kaikki treenit ja kisamenestys ei aina olisi ollut niin loistokasta. Palkinnon on lahjoittanut Lappeenrannan Agility Urheilijat ry seuran 10-vuotisjuhlissa 2006.

Paras palveluskoirarotuinen

Parhaan PK-koiran palkinto jaetaan eniten pisteitä saaneelle palveluskoirarotuiselle WUOKSlaiselle. Kiertopalkinnon on seuralle lahjoittanut Imatran Palveluskoirayhdistys vuonna 2006.

Brutuksen malja

Brutuksen malja -palkinto on seuramme perustajajäsenen Sanna Sintosen vuosittain jakama kiertopalkinto. Palkinnon jakamiseen vaikuttavat mm. seuraavat asiat: koirakon yleinen kehitys, harjoitteluintensiteetti ja kisamenestys sekä ohjaajan aktiivisuus seuran toiminnassa. Palkinto on nimetty Sannan ensimmäisen agilitykoiran, sheltti Brutuksen mukaan. Brutus oli seuran ensimmäinen kolmosluokassa kisannut koira sekä aikanaan myös seuran ensimmäinen agilityvalio. Kiertopalkinnon lahjoittivat Sannan vanhemmat ja se jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1999.

Sennan malja

Sennan malja on seuran jäsenen Tanja Hynnisen vuosittain jakama palkinto ja nimetty hänen kolmannen agilitykoiransa shelam Sennan mukaan. Malja luovutetaan vuosittain koirakolle, joka on osoittanut välähdyksiä siitä, että kykyä riittää vaikka mihin, kunhan turha into ja menemisen halu saadaan kanavoitua oikeisiin lokeroihin. Maljalla halutaan kannustaa räjähtävän nopeiden ja lahjakkaiden koirien ohjaajia uskomaan koiraansa ja harjoittelemaan ahkerasti. Sitten, kun palaset loksahtavat paikalleen kuten Tanjalla ja Sennalla, on agility ihanaa ja palkitsevaa. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran seuran 20-vuotisjuhlissa 2016. Malja kiertää 10 vuotta ja palautuu sen jälkeen luovuttajalle.

Millin malja

Millin malja jaetaan nuorelle ohjaajalle, joka on aktiivinen sekä treeneissä että muussakin seuratoiminnassa. Ohjaaja on myös tavoitteellinen ja tasainen menestyjä treeneissään sekä kisakentillä. Malja on seuran jäsenen Suvi-Tuuli Skytän lahjoittama ja vuosittain jakama kiertopalkinto, joka on nimetty hänen ensimmäisen agilitykoiransa shelam Millin mukaan.

Hylkypalkinto

Palkinto jaetaan vuoden kisoista suurimman hylkyprosentin saaneelle koirakolle. Palkinnon on lahjoittanut seuralle jäsen Asta Luukkonen, joka ansioituneesti saavutti koiransa sheltti Lempin kanssa ensimmäisten kisavuosien aikana pääsääntöisesti vain HYL-tuloksia. Palkinnon on tarkoitus kannustaa sen saajaa kilpailemaan HYL-tuloksista huolimatta. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2007.

Harrastajapalkinto

Harrastajapalkinnon saaja on harrastajaryhmäläisten itse keskuudestaan valitsema henkilö, joka ylläpitää hyvää yhteishenkeä ja reilua peliä sekä kannustaa muita. Lisäksi vuoden harrastaja toimii koiransa ehdoilla niin että molemmat saavat nauttia yhteisestä harrastuksesta. Palkinnon on lahjoittanut seuralle harrastajaryhmän perustaja Miia Pöllänen ja se jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009.

Vuoden kouluttaja

Vuoden kouluttajaksi valitaan henkilö, joka on aktiivisesti vetänyt koulutuksia koko vuoden ajan. Myös positiivinen ja kannustava asenne sekä treenien suunnitelmallisuus ja monipuolisuus vaikuttavat valintaan. Palkinto on tuotepalkinto, jonka sisällön ja saajan päättää vuosittain seuran hallitus. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010.

Jaksin malja, jaettiin vuosina 2006-2015

Jaksin malja on seuran jäsenen Tanja Hynnisen vuosittain jakama palkinto ja nimetty hänen ensimmäisen agilitykoiransa belpat Jaksin mukaan. Malja luovutetaan vuosittain Jaksin kaltaiselle tasaiselle tallaajalle, ns. keskivertokoiralle, joka tekee tasaista työtä läpi vuoden ja paljon upeita 0-ratoja, mutta ajallisesti ei pärjää kärjen huippukoirille, joten näin ollen jää usein hienoista radoista huolimatta ilman palkintoa. Jaksi toimii esimerkkinä ja malja kannustimena siitä, että kovalla työllä ja myös hyvällä onnella voi keskivertokoirakin saavuttaa agilityvalion arvon. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran seuran 10-vuotisjuhlissa 2006. Malja kiertää 10 vuotta ja palautuu sen jälkeen luovuttajalle.

shelam Senna ja Tanja Hynninen